sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ylioppilaan puhe 4.6.2016

Karoliina Martikaisen elämänläheinen puhe ylioppilasjuhlassa 4.6.

Arvoisa juhlaväki ja rakkaat ylioppilaat.

Tänään on vihdoin se päivä, jolloin uurastuksemme palkitaan lakein ja ruusuin. Tänäkin keväänä koivut ovat kaivaneet lehtivihreänsä esiin rungoistaan, ja pukeutuneet kirkkaan vihreisiin lehtipukuihin. Samalla tapaa olemme me, uudet ylioppilaat, kaivaneet sisältämme kaikki tiedonmuruset alas paperille, ja sen kunniaksi saamme tänään paistatella juhlan keskipisteinä (kilpaa auringon kanssa).  Kevättalvella koivut talvehtivat lehdettöminä ja me istua napotimme vielä fysiikan luokassa kertailemassa Newtonin lakeja. Kolme vuotta sitten nämä lait tuntuivat minusta kaukaisilta, tosielämässä tarpeettomilta, mutta nyt, toisella mietiskelykerralla, oivalsin, että ne pitävätkin ihan oikeasti paikkaansa.

Ensimmäinen laeista on nimeltään jatkavuuden laki: kappale jatkaa liikettään vakionopeudella, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia. Tämä pätee myös elämässä. Elämä jatkaa rullaamistaan eteenpäin aina samalla vauhdilla. Huolimatta siitä, vaikka kirjoitussalissa olisi mennyt täysin lukkoon ja tänä päivänä rehtorilta käteesi saama paperi muistuttaa aakkosten alkupäätä. Tai huolimatta siitä, vaikka tanssiaismekon nyöritys olisikin ratkennut juuri ennen h-hetkeä ja mekko olisi hätäisesti kursittu kasaan hakaneuloin. Elämä jatkuu.  Tällä rennolla asenteella - osa luonnostaan, osa opetellen - olemme puskeneet läpi lukion ja jatkavuuden laki on ohjannut meidät lopulta tähän juhlan päivään.

Toinen laeista on jopa vähän kliseinen: ulkoinen voima antaa kappaleelle sen massasta riippuvan kiihtyvyyden eli voisi sanoa, että vierivä kivi ei sammaloidu. Lukion alussa meidän kaikkien kivet olivat vielä lähtökuopissaan. Tässä parin vuoden aikana ovat nämä kivet kuitenkin saaneet aika monta töytäisyä eri voimilta, ja jokainen niistä on lähtenyt vierimään omaan suuntaansa. Vauhti saattaa vielä olla verkkainen tai kivi pyöriä jo lujaa, mutta mielestäni on pääasia, että jokainen kivistä on lukion aikana päässyt vauhtiin, ja että jokainen niistä on löytänyt oman suuntansa.

Herra Newton numeroi kolmanneksi laeistaan kaikkein tärkeimmän: voiman ja vastavoiman lain.  Kaksi kappaletta kohdistavat toisiinsa yhtä suuret, mutta vastakkaissuuntaiset voimat. Joskus nämä vastavoimat voivat olla kiskomassa uupunutta opiskelijaa pingispöydän äärestä rentoutumasta takaisin luokkaan pänttäämään. Toisinaan niitä voidaan vaikkapa tarvita vetämään väsähtänyt kappale takaisin rekan lavalle. Nämä voimat ovat läsnä, kun niitä tarvitaan. Kun oma motivaatio ei riitä, ne tsemppaavat eteenpäin. Ne pitävät heikoimmastaan huolta ja ovat meidän kanssamme myös jakamassa ilon ja onnistumisen hetket.

Nyt - katsokaa lakkipäät ympärillenne. Tässäkin tilassa meillä on näitä voimia ympärillämme aika monta. Opettajat iloitsevat, kun eivät enää koskaan tule näkemään meitä luokissaan haahuilemassa ajatuksissamme, kuten minä tein tuolla taannoisella fysiikan tunnilla. Vanhemmat ja läheiset purskahtavat ilon kyyneliin, kun me lapset olemme vihdoin kasvaneet isoiksi. Me ylioppilaat iloitsemme, kun olemme yhdessä kavereidemme kanssa saaneet lakit päitämme koristamaan.

Eiköhän siis oteta tästä päivästä kaikki ilo irti, meille tärkeimpien vastavoimien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti