tiistai 20. joulukuuta 2016

Amnestyn kirjemaraton ihmisoikeuksien asialla


Annie Alfred on 10-vuotias malawilainen tyttö, joka elää jatkuvassa tapon tai sieppauksen uhriksi joutumisen pelossa. Häntä vainotaan, koska hänellä on albinismi ja hänen kotimaassaan Malawissa uskotaan albiinon ruumiinosissa piilevän taikavoimia. Ruumiinosien myymistä pidetään köyhässä maassa nopeana keinona rikastua.

Baryam Mammadov, 21, ja Giyas Ibrahimov, 22, taas kritisoivat maansa hallitusta kirjoittamalla graffitteja kotimaansa Azerbaidzanin edellisen presidentin patsaaseen tämän syntymäpäivän aattona. Facebookiin ladatut kuvat toivat mukanaan pidätyksen ja tekaistun huumerikossyytteen. Heroiinin hallussapidosta, jonka he kidutuksen päätteeksi valheellisesti tunnustivat, koittaa 12 vuoden tuomio.

Näitä kahta ihmisoikeusrikkomusta vastaan kirjoitettiin Amnestyn kirjemaratonilla Sipoon lukiossa 15.12. Puheviestinnän kurssilaiset järjestivät ja pitivät oppitunnit ryhmänohjausryhmille, ja tunnin päätteeksi kirjoitetut vetoomuskirjeet osoitettiin joko Malawin tai Azerbaidzanin preseidentille. Enne kirjeiden kirjoittamista perehdyttiin paitsi päähenkilöihin myös Amnestyn toimintaan ja ennen kaikkea ihmisoikeuksiin, niiden merkitykseen ja toteutumiseen eri puolilla maailmaa - myös Suomessa.

Englannin kieltä, eettisiä arvoja, yhteiskunnan toimintatapoja ja vaikuttamisen keinoja hyödyntänyt oppitunti olikin malliesimerkki työskentelystä yli oppiainerajojen. Palautteen perusteella opiskelijat selvisivät erinomaisesti opettamisen haasteista ja ihmisoikeustietoisuus saavutti monia siitä aiemmin melko vähän tienneitä nuoria. Moni opiskelija kirjoitti tosissaan vetoomuskirjeen, jotka onkin nyt toimitettu eteenpäin Amnestylle ja sieltä kohdepresidenteille.

Kiitos erityisesti huipputavalla tehtävästään suoriutuneille puheviestinnän kurssilaisille Mikaelille, Pessille, Ilkalle, Samulille, Tuukalle, Juhanille, Venlalle, Mialle ja Suville! Iso kiitos myös kaikille kirjemaratoniin osallistuneille opiskelijoille!     

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukuun tapahtumia: itsenäisyys- ja ylioppilasjuhla sekä Lucia-juhla


Perjantaina 2.12. Nikkilän Juhlatalolla juhlistettiin 99-vuotiasta Suomea ja uusia ylioppilaita.
Musiikinkurssilaiset olivat valmistelleet Finlandia-hymnin lisäksi useita lauluesityksiä, niin ryhmänä kuin sooloina. Musiikkiesitysten lisäksi kuultiin myös runoesitys. Abiturientti Otto Juga luki joka vuonna luettavan Veteraanien vapauden viestin ja lähetti sen eteenpäin nuoremmalle sukupolvelle.
Apulaisrehtori Marketta Ahtiainen piti juhlapuheen, ja valmistuvat Sipoon lukion ylioppilaat saivat valkolakit päähänsä. Lopuksi kaikki nousivat vielä seisomaan laulaakseen Gaudeamus Igiturin ja tietenkin Maamme-laulun.
Kaiken kaikkiaan Sipoon lukiosta valmistuivat syksyllä seuraavat ylioppilaat: Elisa Aaltonen, Ahmed-Deeq Ahmed, Sonja Koskenala, Emerik Metteri, Anna Moilanen, Markus Nylund ja Jan-Erik Palola.
Paljon onnea valmistuneille ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Rosanna Rydman



Tiistaina 13.12. vietettiin tunnelmallista Lucia-juhlaa.











maanantai 26. syyskuuta 2016

HAUSKA TAVATA!


Olen Megumi Sakata.

Olen vaihto-oppilas Japanista.

 

Minä haluan tietää suomalaisesta kulttuurista!
Tykkään kuunnella musiikkia ja katsoa jalkapalloa.
Minun lempi suomalaisia jälkiruokia  ovat karjalanpiirakka ja Fazerin suklaa (Why not?)!!
Yllättävintä Suomessa oli iltapala!
Minulla ei ole iltapalaa Japanissa.
Suomessa syödään viisi tai kuusi kertaa päivässä! Rakastan SuomeaJ
Olen iloinen että tulin tämä kouluun!Minä puhun tosi tosi vähän suomea, mutta kaikki ovat tosi tosi ystävällisiä! Kiitos!(ありがとう=Arigato;japaniksi)
 
 
 

Sataa päivää -tapahtuma

 
 
 
 
Perjantaina 9.9. Sipoon lukion abit viettivät Sata päivää -tapahtumaa. Abit tulivat pyjamat päällä kouluun, ja aulassa vedettiin pieni aamujumppa Antti Tuiskun ja Macarenan tahtiin. Kahvion takaosa oli koko päiväksi varattu abeille ja tarjolla oli kaikenlaisia herkkuja sipseistä karkkeihin. Vielä täytyy jaksaa!



 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Ryhmäytymispäivä 31.8.2016


Keskiviikkona 31.8.2016 pidettiin jokavuotinen, jo perinteeksi muodostunut Enterin ryhmäytymispäivä. Päivään osallistuivat kaikki Keudan ja lukion ykköset. Tarkoituksena siis on pitää hauskaa, tutustua omiin luokkalaisiin ja muihin ykkösiin, sekä tietenkin parantaa luokkien yhteishenkeä. Päivässä mukana olivat ykkösten lisäksi myös tutorit lukiosta ja Keudasta, sekä ykkösten ryhmänohjaajat.

WP_20160831_09_09_35_Pro.jpg


 
Viideltä erilaiselta rastilta suoriuduttiin loistavasti. Erityismaininnan saa 1a, joka voitti joen ylityksen. Tosin 1b hävisi vain yhdellä pisteellä. Molempien ryhmien yhteistyö oli erinomaista, ja ryhmien toiminta ja suunnittelu sujui mutkattomasti. Pisteitä luovista ratkaisuista saavat myös sähkömiehet sekä 1b:n partiotytöt, jotka loistivat taidoillaan teltan kasauksessa.

WP_20160831_10_38_26_Pro.jpg



Kun kaikki rastit oli suoritettu, kokoonnuttiin kentälle kuulemaan lopulliset tulokset. Tällä kertaa voiton vei 1b, mutta kaikki ryhmät olivat suoriutuneet mallikkaasti ja tulleet vähintään toiseksi jollain rastilla. Kilpailu oli siis hyvin tasaista tänä vuonna. Tuloksien jälkeen söimme hernekeittoa ja pullaa. Ruuan jälkeen suunnattiin takaisin koululle, ja kaikkien iloksi ehdimme vielä viimeisille oppitunneille.

WP_20160831_08_17_14_Pro.jpg


Kaikkineen päivä oli onnistunut ja kaikki sujui hyvin. Kiitos mukaville ja aktiivisille ykkösluokkalaisille sekä kaikille, jotka olivat päivää järjestämässä!
Teksti: tutorit / Vilma Väisänen



sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ylioppilaan puhe 4.6.2016

Karoliina Martikaisen elämänläheinen puhe ylioppilasjuhlassa 4.6.

Arvoisa juhlaväki ja rakkaat ylioppilaat.

Tänään on vihdoin se päivä, jolloin uurastuksemme palkitaan lakein ja ruusuin. Tänäkin keväänä koivut ovat kaivaneet lehtivihreänsä esiin rungoistaan, ja pukeutuneet kirkkaan vihreisiin lehtipukuihin. Samalla tapaa olemme me, uudet ylioppilaat, kaivaneet sisältämme kaikki tiedonmuruset alas paperille, ja sen kunniaksi saamme tänään paistatella juhlan keskipisteinä (kilpaa auringon kanssa).  Kevättalvella koivut talvehtivat lehdettöminä ja me istua napotimme vielä fysiikan luokassa kertailemassa Newtonin lakeja. Kolme vuotta sitten nämä lait tuntuivat minusta kaukaisilta, tosielämässä tarpeettomilta, mutta nyt, toisella mietiskelykerralla, oivalsin, että ne pitävätkin ihan oikeasti paikkaansa.

Ensimmäinen laeista on nimeltään jatkavuuden laki: kappale jatkaa liikettään vakionopeudella, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia. Tämä pätee myös elämässä. Elämä jatkaa rullaamistaan eteenpäin aina samalla vauhdilla. Huolimatta siitä, vaikka kirjoitussalissa olisi mennyt täysin lukkoon ja tänä päivänä rehtorilta käteesi saama paperi muistuttaa aakkosten alkupäätä. Tai huolimatta siitä, vaikka tanssiaismekon nyöritys olisikin ratkennut juuri ennen h-hetkeä ja mekko olisi hätäisesti kursittu kasaan hakaneuloin. Elämä jatkuu.  Tällä rennolla asenteella - osa luonnostaan, osa opetellen - olemme puskeneet läpi lukion ja jatkavuuden laki on ohjannut meidät lopulta tähän juhlan päivään.

Toinen laeista on jopa vähän kliseinen: ulkoinen voima antaa kappaleelle sen massasta riippuvan kiihtyvyyden eli voisi sanoa, että vierivä kivi ei sammaloidu. Lukion alussa meidän kaikkien kivet olivat vielä lähtökuopissaan. Tässä parin vuoden aikana ovat nämä kivet kuitenkin saaneet aika monta töytäisyä eri voimilta, ja jokainen niistä on lähtenyt vierimään omaan suuntaansa. Vauhti saattaa vielä olla verkkainen tai kivi pyöriä jo lujaa, mutta mielestäni on pääasia, että jokainen kivistä on lukion aikana päässyt vauhtiin, ja että jokainen niistä on löytänyt oman suuntansa.

Herra Newton numeroi kolmanneksi laeistaan kaikkein tärkeimmän: voiman ja vastavoiman lain.  Kaksi kappaletta kohdistavat toisiinsa yhtä suuret, mutta vastakkaissuuntaiset voimat. Joskus nämä vastavoimat voivat olla kiskomassa uupunutta opiskelijaa pingispöydän äärestä rentoutumasta takaisin luokkaan pänttäämään. Toisinaan niitä voidaan vaikkapa tarvita vetämään väsähtänyt kappale takaisin rekan lavalle. Nämä voimat ovat läsnä, kun niitä tarvitaan. Kun oma motivaatio ei riitä, ne tsemppaavat eteenpäin. Ne pitävät heikoimmastaan huolta ja ovat meidän kanssamme myös jakamassa ilon ja onnistumisen hetket.

Nyt - katsokaa lakkipäät ympärillenne. Tässäkin tilassa meillä on näitä voimia ympärillämme aika monta. Opettajat iloitsevat, kun eivät enää koskaan tule näkemään meitä luokissaan haahuilemassa ajatuksissamme, kuten minä tein tuolla taannoisella fysiikan tunnilla. Vanhemmat ja läheiset purskahtavat ilon kyyneliin, kun me lapset olemme vihdoin kasvaneet isoiksi. Me ylioppilaat iloitsemme, kun olemme yhdessä kavereidemme kanssa saaneet lakit päitämme koristamaan.

Eiköhän siis oteta tästä päivästä kaikki ilo irti, meille tärkeimpien vastavoimien kanssa!

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kesälomalle novellin siivittämänä


Tämän Tommy Tabermanin runon pohjalta kirjoitetun novellin myötä antoisaa, nautinnollista kesälomaa kaikille Sipoon lukion opiskelijoille ja henkilökunnalle! Onnea oman Onnelanne etsimiseen!


Kohti tavoittelematonta onnea,

musertavan kaukaista,
nostamme hymy huulilla
pienen purjeemme
ja lähdemme
  • Tommy Tabermann




Onnela vai onni?







Synkkä päivä. Taas. Jo vuoden ajan jokainen päivä on ollut synkkä. Pilvet ovat levänneet auringon päällä estäen lämmön ja valon pääsyn maahan. Ihmisten ärsyynnys on käsin kosketeltavaa. Jokainen vastaantuleva vilauttaa nopean, murhanhimoisen katseen kohti, kun yrittää tervehtiä. Minä yritän silti pysyä positiivisena. Ehkä vielä jokin päivä pääsen onnen luo, vaikka se onkin niin musertavan kaukana.

Kuluu viikko. Ehkä kaksi. Ehkä sittenkin päivä. En ole varma. Ajankulua ei oikein ymmärrä tällaisessa paikassa, aika tuntuu vierivän äärettömän hitaasti. Minua alkaa ärsyttämään tämä kaikki, suoraan sanottuna, paska. Ihmiset muuttuvat päivä päivältä töykeimmiksi. Päätän siirtyä uuteen maailmaan, aion lähteä Onnelaan, kaukaiseen Onnelaan.

  Etsin kaapistani viltin, jonne saan tärkeimmät tavarani. En halua unohtaa valokuvaa äidistä ja minusta. Se on tärkein esineeni. Äitini siis kuoli ehkä vuosi sitten. Hän masentui. Niin kuin kaikki muutkin täällä. Kohta olisi minun vuoroni, ellen lähtisi nyt pois täältä.

  Nyt kävelen viimeisen kerran tympeiden ihmisten ohitse. Väläytän jokaiselle suuren hymyn, se on oikeasti aito hymy. Tai niin ainakin luulen. En ole pitkään aikaan ollut näin iloinen, en oikeastaan ikinä. Kukaan ei kuitenkaan hymyile takaisin. Hymyileepäs. Yksi poika, tosi söpö yksilö. Nappaan häntä kädestä ja kerron lähteväni Onnelaan. Hän kauhistuu ja kertoo, että ei Onnelaan voi vaan mennä. Minä hämmennyn. Hän kertoo, että ei ole paikkaa, Onnelaa, on vain onni. Onni? Mikä?! Mikä se on?

  Hän pyytää minut kävelylle kanssaan. Poika kertoo perheestään ja elämästään. Voi miten ihana poika! Pysähdymme suurelle aukiolle. Aukio on vihreä, se on ruohoa. Onpa kaunista. Poika tönäisee minua leikkisästi. Hän ei tiedäkään, millainen tyttö oikein olen. Niin syttyy paini. Painimme maassa hetken aikaa. Pian kuitenkin paini loppuu ja katseemme kohtaavat. Näen onnen. Ei, en sitä paikkaa, Onnelaa, vaan oikeasti onnen, sen tunteen. Poika katsoo minua suurilla sinisillä silmillään ja hymyilee. Nyt tiedän mitä onni on, olen löytänyt sen. Vihdoin.

   Synkkä päivä muuttuu aurinkoiseksi. Se ei ollutkaan päivä, se olin minä. Löysin tieni onnen luo. Olen oikeasti onnellinen, vihdoin. Kiitos poika!

teksti: Sara Mertaniemi, äidinkielen kolmoskurssin kirjallisuustyö



Koko Enterin väki kiittää sydämestään ihastuttavaa tehokaksikkoa, joka on tuonut paljon valoa ja energiaa yhteisöömme tämän lukuvuoden ajan. Onnea uusiin haasteisiin Riikka ja Päivi!