torstai 5. maaliskuuta 2015

Raskasta mutta palkitsevaa

Lukio-opintoja pidetään (lähinnä amisten keskuudessa) turhanpäiväisenä ja raskaana ajantuhlauksena, josta ei työelämässä ole mitään hyötyä. Näin ei kuitenkaan ole asian laita.

Kysyimme opiskelijoilta mietteitä opinnoista. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Tuukka Sarén tiivistikin asian näin: “ Koulunkäynti on nykyään jopa ihan kivaa! Onhan se ajoittain rankkaa, mutta pitää kuitenkin muistaa, et tää on vapaaehtoista.”


Halusimme kuitenkin vielä kuulla mielipiteen lukio-opiskelusta eri näkökulmasta, joten kävimme jututtamassa koulumme opinto-ohjaajaa Milla Tyynismaata. Hänen mukaansa opiskelu lukiossa on vaativaa, mutta se toisaalta antaa hyvät edellytykset tulevaisuuden jatko-opintoihin tai miksei suoraan työelämäänkin. Lukion vaativuus tulee esille erilaisena eri opiskelijoille mutta esim. matematiikkaan opomme kaipaa lisää tukiopetusta.

Loppujen lopuksi voikin sanoa, että lukio-opinnoista on ehdottomasti enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.

 Teksti ja kuva:  Otto Juga ja Jesse Partanen
 1. vuosikurssi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti